Uutisiamme

16.1.2023 – Michelin rallirenkaita käyttäneet kuljettajat erinomaisessa vauhdissa Arctic Lapland Rallissa

Perinteikäs Ralli SM-sarjan avaus ajettiin jälleen Napapiirillä, jossa kilpailijat saivat kohdata erittäin haasteelliset olosuhteet; Edellinen ns. loskakelin Tunturiralli ajettiin vuonna 1991 ja sen jälkeen on kilpailtu jopa yli -50 pakkasasteen lukemissa. Nyt kuitenkin haasteena oli täydellinen vesikeli.

SM1 R5-luokassa Jari Huttunen ja hänen kartanlukija Antti Haapala kellottivat Tuomas Skanzin omistamalla ensimmäisen version Skoda Fabia R5 autolla pohja-ajan kilpailun 8/11 erikoiskokeelle. Kuitenkin kun he Aittajärven erikoiskokeella tulivat yhden mutkan yllättämäksi niin lumitöissä vierähti kuuden minuutin verran. Myös toinen Michelin kuljettaja Riku Tahko oli erinomaisessa vauhdissa ja piti hallussaan yleiskilpailun neljättä sijaa kunnes yhdeksännellä erikoiskokeella joutui myös lumitöihin. Edellä mennyt kilpailijapari oli suistunut ja liian myöhäisen varoituksen seurauksena myös Tahko suistui samassa mutkassa.

SM3 Ralli-4 luokassa Michelinin tukemat kuljettajat Leevi Lassila ja Jooa Iivari kärsivät teknisistä ongelmista. Kuitenkin yhteensä 6/11 pohja-aikaa kertoo siitä, että kummaltakin kuljettajalta löytyy vauhtia.

SM4 V1600 luokassa Michelinin tukema Tuukka Kauppinen nappasi 10/11 pohja-aikaa ja niiden turvin juhli maalissa suvereenia voittoa. Erityisenä asiana oli se, että Tuukka Kauppisen vauhti olisi myös nopeammassa SM3-luokassa riittänyt palkintokorokkeen alimpaan sijaan.

Michelin onnittelee menestyksestä!